Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novida

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 02.05.2023/Pykälä 22


Liite 1 Arviointikertomus 2022_final

 

Arviointikertomus vuodesta 2022

 

Tarkastuslautakunta 02.05.2023 § 22  

140/00.03.01/2023  

 

 

 

 

Kuntalain 121.3 §:n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset tavoitteet ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.

 

Valtuusto asettaa kuntayhtymän toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet hyväksyessään kuntalain 110.2 §:n mukaisesti talousarvion ja -suunnitelman. Yhtymähallituksen tehtävänä on johtaa kuntayhtymän hallintoa. Hallituksen on toimintakertomuksessa esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta (KuntaL 115 §).

 

Toimintakertomuksen, tilinpäätösasiakirjojen, tilivelvollisten viranomaisten antamien selvitysten, päätöksenteon ja muulla tavoin tapahtuneen toiminnan seuraamisen perusteella tarkastuslautakunta esittää yhtymävaltuustolle arvionsa siitä, ovatko sen asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.

 

Tarkastuslautakunta raportoi yhtymävaltuustolle arviointityönsä tuloksista arviointikertomuksessa. Arviointikertomus on erillinen ja itsenäinen asiakirja, jolla lautakunta osoittaa suorittaneensa lakisääteisen arviointitehtävänsä.

 

Luonnos vuoden 2022 arviointikertomuksesta on esityslistan liitteenä.

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta esittää vuoden 2022 arviointikertomuksen yhtymävaltuuston käsiteltäväksi.

 

Päätös Tarkastuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 Merkittiin pöytäkirjaan, että yhtymävaltuuston puheenjohtaja Eija Maikola sekä yhtymähallituksen puheenjohtaja Heikki Vainio poistuivat kokouksesta tämän pykälän käsittelyn aikana klo 17.35.