Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novida

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 27.03.2024/Pykälä 36


 

Englanninkielisen lähiesimiestyön ammattitutkinnon järjestämisluvan hakeminen

 

Yhtymähallitus 27.03.2024 § 36  

84/08.00.02/2024  

 

 

 

 

Koulutuksen järjestäjä voi hakea muutosta ammatillisen koulutuksen järjestämislupaan opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Järjestämisluvan muutosta haetaan pääsääntöisesti tulevan kalenterivuoden alusta lukien. Hakemus toimitetaan ministeriöön vähintään 6 kk ennen suunnitellun koulutuksen aloittamista. Järjestämislupaa koskeva päätös on maksullinen.

 

Työelämän muutokset korostavat jatkuvaa tarvetta kouluttaa ja kehittää työntekijöitä vastaamaan mahdollisimman hyvin toimintaympäristöjen muuttuviin vaatimuksiin. Kansainvälistä henkilöstöä palkataan yrityksiin koko ajan enemmän ja varsinkin aloille, joissa on pulaa työntekijöistä.

 

Työelämäpalveluiden henkilökunta on yrityskentällä liikkuessa huomannut, että englanninkielen puuttuva taito on joiltakin osin osoittautunut maahanmuuttajataustaisten henkilöiden palkkaamisen esteeksi. Tuotannon/operatiivisen tason esihenkilöillä on kynnys käyttää englanninkieltä työkielenä.

Englanninkielellä toteutettava lähiesimiestyön ammattitutkintokoulutus on suunniteltu erityisesti heille, joiden englanninkielen taito nimenomaan omassa työssä lähiesimiehenä toimimisessa tarvitsee rohkaisua. Kun koulutuksessa käydään arjen työssä tarvittavia henkilöstö ja esimiestyön asioita läpi, ja tehdään kehittämistyöt sekä näyttötyöt englannin kielellä, niin arjen työssä tarvittava kielitaito substanssiosaamisessa vahvistuu samalla.
Ammattitutkintokoulutus ei ole kielikoulutusta vaan koulutuksessa tuetaan englanninkielen käyttöä työkielenä. Englanninkielisen tutkinnon myötä työelämäpalveluiden koulutustarjonta kehittyy ja laajentuu vastaamaan työelämän tarpeita.

 

Hakemuksessa on selvitettävä ja perusteltava asiat, jotka on mainittu ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 28 §:n 1 ja 2 momentissa ja ammatillisesta koulutuksesta annetun valtioneuvoston asetuksen 7 § :n 1 momentissa. Hakemuksia koskevissa asioissa ministeriö voi pyytää lausuntoja ja kuulla eri tahoja.

 

  • Laki ammatillisesta koulutuksesta (531/2017)
  • Asetus ammatillisesta koulutuksesta (673/2017)

Järjestämisluvan myöntämisen yleiset edellytykset

Järjestämisluvan myöntämisen edellytyksenä on, että tutkintojen ja koulutuksen järjestäminen on tarpeellista ottaen huomioon valtakunnalliset ja alueelliset osaamistarpeet sekä tutkintojen ja koulutuksen tarjonta. Järjestämisluvan tutkintoja tai koulutusta ei saa järjestää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi.

 

Järjestämislupa voidaan myöntää hakijalle, jolla on hakemansa tehtävän toteuttamiseksi tarvittava osaaminen ja riittävä yhteistyö työ- ja elinkeinoelämän kanssa sekä taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset haetun tehtävän mukaisten tutkintojen ja koulutuksen asianmukaiseen järjestämiseen.

 

Edellytysten arvioinnissa otetaan huomioon toiminnan laatu, vaikuttavuus ja tuloksellisuus. Ministeriön on järjestämislupia myöntäessään huolehdittava siitä, että järjestämisluvat muodostavat kokonaisuuden, joka varmistaa ammatillisen koulutuksen riittävän saatavuuden.

 

Jos koulutuksen järjestäjän luvassa on laajennetun oppisopimuskoulutuksen järjestämistehtävä, osaamistarpeisiin on mahdollisuus vastata yhteistyössä niiden koulutuksen järjestäjien kanssa, joilla jo on haettavaksi suunniteltu tutkinto järjestämisluvassaan.  
 
Kielitaitoon liittyviin tarpeisiin vastaamiseksi koulutuksen järjestäjällä on mahdollisuus järjestää joustavasti ja laajasti opetusta muillakin kuin järjestämisluvassa määrätyillä opetus- tai tutkintokielillä. Työelämässä tarvittavan kielitaidon opetusta voidaan järjestää ammatillisen koulutuksen aikana siten, että opiskelija saavuttaa edellytykset työllistyä tai hakeutua jatko-opintoihin. Työelämän tarvitsema muu kuin suomen, ruotsin tai saamen kielitaito ei välttämättä edellytä tutkinnon suorittamista ko. kielellä.

 

Hakemuksesta, jolla haetaan oikeutta tutkintoon muulla tutkintokielellä kuin suomi, ruotsi tai saame tulee käydä ilmi

  1. Kuvaus työelämän osaamistarpeesta järjestäjän ensisijaisella toiminta-alueella (arvio alan työvoiman alueellisesta saatavuudesta perustuen esimerkiksi TEM:n työvoimabarometriin), ja miksi osaamistarpeeseen vastaaminen edellyttää englanninkielellä suoritettua tutkintoa. 
  2. Koulutuksen järjestäjän toimenpiteet, joilla huolehditaan suomen ja ruotsin kielen kehittymisestä yksilöllisesti koulutuksen/koulutusten aikana. 
  3. Koulutuksen järjestäjän osaaminen englanninkielisen tutkintokoulutuksen ja tutkinnon suorittamisen järjestämiseen; toimintaedellytysten kuvaus englanninkielisen opetuksen ja koulutuksen toteuttamisen näkökulmasta eri oppimisympäristöissä (ml. työelämä) sekä opetuksen tuki- ja ohjauspalvelujen ja näyttöjen toteuttamisen osalta

Koulutuksen järjestämisluvilla ei päätetä koulutusviennistä.

 

Hallintosäännön 19 § mukaan yhtymähallituksen tehtäviin ja ratkaisuvaltaan kuuluu päättää opetusministeriölle esitettävästä järjestämisluvan muutoksesta ja järjestämisluvassa todettujen tutkintokoulutusten aloittamisesta ja lopettamisesta.

 

 

 

Päätösehdotus Yhtymähallitus päättää myöntää luvan englanninkielisen lähiesimiestyön ammattitutkinnon järjestämisluvan hakemiseen opetusministeriöltä sekä luvan vastavaan tutkintokoulutuksen aloittamiseen järjestämisluvan saatuaan.

 

Päätös Yhtymähallitus hyväksyi päätösehdotuksen.