Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novida

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 29.11.2022/Pykälä 99

Pöytäkirjantarkastajien vaali ja tarkastusajankohta

Yhtymähallitus 29.11.2022 § 99

Yhtymähallituksen kokouksissa pöytäkirjantarkastajiksi valitaan kaksi saapuvilla olevaa yhtymähallituksen jäsentä.

Pöytäkirja tarkastetaan vahvalla tunnistautumisella tehdyllä sähköisellä allekirjoituksella (Laki vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista 7.8.2009/617).

Päätösehdotus Tämän kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Siiri Jumppanen ja Lea Myllymäki

Pöytäkirja tarkastetaan vahvalla tunnistautumisella tehtävällä sähköisellä allekirjoituksella. Tarkastuspyyntö lähetetään sähköpostilla ja allekirjoitus on tehtävä 2.12. klo 12.00 mennessä. Pöytäkirjan voi myös tarkastaa Myllykyläntie 8:ssa 2.12. klo 12.00.

Päätös Tämän kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi valittiin jäsenet Siiri Jumppanen ja Lea Myllymäki.