Dynasty tietopalvelu
Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novida RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Yhtymävaltuusto
Pöytäkirja 11.06.2025/Pykälä 7


Liitteet
Numero Otsikko
Liite 4 Liite 4Henkilöstökertomus 2024 valmis
(pdf 1.02 mb)

Kokousasian teksti

 

Henkilöstökertomus 2024

 

Yhtymähallitus 27.05.2025 § 47 

 

 

 

Tilinpäätösasiakirjan sisältämien henkilöstöä koskevien tietojen lisäksi kuntayhtymässä on laadittu henkilöstökertomus vuodesta 2024.

 

Henkilöstökertomus sisältää tiedot henkilöstön määrästä, rakenteesta ja vaihtuvuudesta, henkilöstökuluista, poissaoloista, eläkkeelle siirtymisestä, henkilöstön koulutustasosta, työterveyshuollosta, työkykyä ylläpitävästä toiminnasta ja työsuojelusta.

 

Henkilöstökertomus perustuu KT Kuntatyönantajan suositukseen henkilöstö raportoinnin kehittämisestä. Kuntayhtymän henkilöstökertomus sisältää suosituksen mukaiset tiedot, mutta myös lisätietoja kuntayhtymän sisäisistä henkilöstöön liittyvistä asioista.

 

Henkilöstökertomus on esityslistan liitteenä.

 

Yhteistyötoimikunta on käsitellyt henkilöstökertomusta kokouksessaan 20.5.2025.

 

 

Päätösehdotus Yhtymähallitus merkitsee henkilöstökertomuksen vuodelta 2024 tietoonsa saatetuksi ja esittää edelleen, että yhtymävaltuusto merkitsee henkilöstökertomuksen vuodesta 2024 tiedokseen.  

 

Päätös Yhtymähallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

Yhtymävaltuusto 11.06.2025 § 7  

271/01.00.03/2025  

 

 

Yhtymähallituksen ehdotus:

 

Yhtymävaltuusto merkitsee henkilöstökertomuksen vuodesta 2024 tiedokseen.

  

Päätös Yhtymävaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen.