Dynasty tietopalvelu
Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novida RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 25.11.2025/Pykälä 92


Kokousasian teksti

 

Työsuojelutoimikunnan valinta ajalle 1.1.2026- 31.12.2029

 

Yhtymähallitus 25.11.2025 § 92  

539/00.00.01/2025  

 

 

Laki työsuojelun valvonnasta ja työpaikan työsuojeluyhteistoiminnasta

L2006/44. Lain 5 luvussa säädetään työsuojelun yhteistoiminnasta

työpaikalla. Lain 38 § määrää, että työpaikalla, jossa säännöllisesti

työskentelee vähintään 20 työntekijää, on perustettava

työsuojelutoimikunta. Lain 39 §:ssä säädetään työsuojelutoimikunnan

valitsemisesta ja kokoonpanosta. Työsuojelutoimikunnassa ovat

edustettuina työnantaja sekä työpaikan työntekijät. Lain mukaan

työsuojelutoimikunta asetetaan kahdeksi vuodeksi, ellei työnantajien ja

työntekijöiden valtakunnalliset yhdistykset ole kirjallisesti toisin sopineet.

Kuntatyönantaja ja työntekijöiden valtakunnalliset järjestöt ovat sopineet,

että toimikausi on neljä vuotta.

 

Työsuojelu- ja työympäristötyön yhteistoimintaa varten kuntayhtymässä on

työsuojelupäällikkö, työsuojeluvaltuutettuja ja varavaltuutettuja sekä

työsuojelutoimikunta. Määräykset työsuojeluvaaleista ja jäsenten

valinnasta perustuvat lakiin 2006/44 Työsuojelun valvonnasta ja työpaikan

työsuojeluyhteistoiminnasta. Lisäksi asiasta on todettu kunnallisen alan

työsuojelun yhteistoimintasopimuksessa 3.4.2008.

 

Kuntayhtymän työsuojelun yhteistoimintaorganisaation jäsenet

toimikaudeksi 1.1.2026 - 31.12.2029 on valittava marras-joulukuun aikana

2025.

 

Lain 39 §:ssä todetaan seuraavasti. Jollei työsuojelutoimikunnan

jäsenmäärästä ja eri osapuolten edustuksesta muuta sovita, toimikunnan

jäsenmäärä on neljä, kahdeksan tai kaksitoista sen mukaan kuin

työpaikan laatu, laajuus ja muut olosuhteet edellyttävät. Jäsenistä

neljännes edustaa työnantajaa sekä puolet sitä työntekijöiden tai

toimihenkilöasemassa olevien työntekijöiden ryhmää, joka on näistä

suurempi ja neljännes sitä ryhmää, joka on näistä pienempi.

 

Kuntayhtymän työsuojelupäällikkö ja talous- ja hallintojohtaja on neuvotellut luottamusedustajien kanssa

koulutuskuntayhtymän työsuojeluorganisaation edustuksesta toimikaudelle

2026 - 2029. Neuvottelussa päädyttiin rakenteeseen, jossa kuntayhtymällä

on yhteinen 8 henkilön työsuojelutoimikunta.

 

Henkilöstön edustus työsuojelutoimikunnassa on seuraava:

työsuojeluvaltuutettu Loimaa

työsuojeluvaltuutettu Lieto

työsuojeluvaltuutettu Uusikaupunki

työsuojeluvaltuutettu toimihenkilöt (esihenkilöt)

työsuojelutoimikunnan jäsen lukio

työsuojelutoimikunnan jäsen Uusikaupunki

 

Työsuojelutoimikunnan työntekijäedustajien vaalitoimikunta tekee oman  päätöksen työsuojelutoimikunnan työntekijäedustajista.

Vaalitoimikunnan kokous pidetään 27.11.2025.

 

Hallintosäännön 14 §:n mukaan talous- ja hallintojohtaja valitsee kuntayhtymän työsuojelupäällikön. Työsuojelupäällikkö toimii työsuojelutoimikunnan puheenjohtajana. Tällä hetkellä työsuojelupäällikön tehtävää hoitaa rehtori Timo Kulmala.

 

Työsuojeluvaltuutetut toimivat Loimaalla, Uudessakaupungissa ja Liedossa. Työsuojeluvaltuutetuilla on henkilökohtaiset varavaltuutetut.

 

Hallintosäännön 19 §:n mukaan yhtymähallitus valitsee

työsuojelutoimikunnan.

 

 

Päätösehdotus Yhtymähallitus päättää nimetä kuntayhtymän työsuojelutoimikunnan työnantajaedustajiksi toimikaudelle 1.1.2026 – 31.12.2029 työsuojelupäällikön, joka toimii toimikunnan puheenjohtajana ja toiseksi työnantajan edustajaksi talous- ja hallintojohtaja Jukka Haapalan. Yhtymähallitus valitsee työsuojelutoimikunnan työntekijöiden edustajiksi 1.1.2026 - 31.12.2029 työntekijöiden vaalitoimikunnan esittämät edustajat.

 

Päätös Yhtymähallitus hyväksyi päätösehdotuksen.