Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novida

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 45


Pöytäkirjantarkastajien vaali ja tarkastusajankohta

 

Yhtymähallitus 23.04.2024 § 45

 

 

Yhtymähallituksen kokouksissa pöytäkirjantarkastajiksi valitaan kaksi saapuvilla olevaa yhtymähallituksen jäsentä.

 

Pöytäkirja tarkastetaan vahvalla tunnistautumisella tehdyllä sähköisellä allekirjoituksella (Laki vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista 7.8.2009/617).

 

Päätösehdotus Tämän kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi valitaan Hannele Isaksson ja Siiri Jumppanen.

Pöytäkirja tarkastetaan vahvalla tunnistautumisella tehtävällä sähköisellä allekirjoituksella. Tarkastuspyyntö lähetetään sähköpostilla ja allekirjoitus on tehtävä 25.4.2024 klo 12 mennessä.

 

Päätös Tämän kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Katri Kulmala ja Siiri Jumppanen.

Pöytäkirja tarkastetaan vahvalla tunnistautumisella tehtävällä sähköisellä allekirjoituksella. Tarkastuspyyntö lähetetään sähköpostilla ja allekirjoitus on tehtävä 25.4.2024 klo 12.00 mennessä.