Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novida

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 27.03.2024/Pykälä 38


Liite 14 Tilinpäätös 2023 asiakirja

 

Tilinpäätös 2023

 

Yhtymähallitus 27.03.2024 § 38  

87/02.02.05/2024  

 

 

 

 

Kuntalain 113 §:n mukaan kunnanhallituksen/yhtymähallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien tulee tarkastaa tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Yhtymähallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen yhtymävaltuustoon käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kuntalain mukaan kesäkuun loppuun mennessä.

 

Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen allekirjoittavat yhtymähallituksen jäsenet ja johtava rehtori.

 

Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kuntayhtymän toiminnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa.

 

Kuntalain 114 §:n mukaan kuntayhtymän, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös. Konsernitilinpäätös tulee laatia samalta päivältä kuin kunnan tilinpäätös.

 

Konsernitilinpäätös laaditaan konserniyhteisöjen taseiden ja tuloslaskelmien sekä niiden liitetietojen yhdistelmänä. Konsernitilinpäätökseen sisällytetään lisäksi konsernin rahoituslaskelma, jossa annetaan selvitys kuntakonsernin varojen hankinnasta ja niiden käytöstä tilikauden aikana. Kuntayhtymän tilinpäätös yhdistellään jäsenkunnan konsernitilinpäätökseen. Tätä varten tarvittavat tiedot on toimitettu peruskunnillemme helmikuun puolenvälin jälkeen.

 

Kuntalain 115 pykälän mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Toimintakertomuksessa on myös tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

 

Tilinpäätöksen 2023 laadinnassa on noudatettu Kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjetta tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta, taseesta, tuloslaskelmasta ja rahoituslaskelmasta sekä yleisohjetta kunnan ja kuntayhtymän liitetietojen laatimisesta. Kirjanpidon mukaan kuntayhtymän toimintatuotot olivat vuonna 2023 yhteensä 24 039 512,76 euroa (ed.v. 23 293 272,01 euroa), toimintakulut 21 101 936,11 euroa (ed.v. 19 757 797,94 euroa), toimintakate 2 937 576,65 euroa (ed.v. 3 535 474,07  euroa), vuosikate 2 966 213,94 euroa (ed.v. 3 518 171,56 euroa), poistot 1 432 444,15 euroa (ed.v. 1 404 506,40 euroa) ja ylijäämä 1 716 696,67 euroa (ed.v. 2 112 343,45 euroa).

 

Investoinnit olivat yhteensä 1 215 712,27 euroa (ed.v. netto 1 297 656,02 euroa), josta rakennusinvestoinnit 873 609,56 euroa, irtamistoinvestoinnit 342 102,71 euroa.

 

Vuosikate kertoo, paljonko vuoden tulorahoituksesta jää investointeihin, poistoihin, lainan lyhennyksiin tai kassan vahvistamiseen ja sijoituksiin. Kuntayhtymän vuotuisen tasapainon osoittaa tuloslaskelman tilikauden yli- /alijäämä.

 

Konsernilaskelmissa on mukana Lounais-Suomen koulutus Oy:n talousluvut. Lounais-Suomen koulutus Oy:n liikevaihto 2023 oli 81 342,21 euroa (ed. vuosi 55 080,58 €). Yhtiön tulos oli tappiollinen 5035,43 euroa (edellinen vuosi voitollinen 19 742,38 euroa).

 

Kuntayhtymän tilinpäätös konsernilaskelmineen 2023 on esityslistan liitteenä.

 

Päätösehdotus Yhtymähallitus esittää valtuustolle, että tilikauden ylijäämä 1 716 696,67 euroa siirretään taseen omaan pääomaan yli-/alijäämätilille. Yhtymähallitus ja johtava rehtori allekirjoittavat sähköisesti vuoden 2023 tilinpäätöksen ja yhtymähallitus jättää tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkastettavaksi. Yhtymähallitus saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi.

 

Päätös Yhtymähallitus hyväksyi päätösehdotuksen.