Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novida

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymävaltuusto
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 20


Pöytäkirjan laatiminen ja tarkastaminen

 

Yhtymävaltuusto 12.12.2023 § 20

 

 

Hallintosäännön 96 §:n mukaan valtuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kertaa sitä varten valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkin asian kohdalla toisin päätä.

 

Pöytäkirja tarkastetaan vahvalla tunnistautumisella tehdyllä sähköisellä allekirjoituksella (Laki vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista 7.8.2009/617).

 

Hallintosäännön 97 §:n ja 135 §:n sekä Kuntalain 140 §:n mukaan valtuuston pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa (Novidan internetsivulla), jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

 

 

Päätösehdotus Valtuusto valitsee kaksi (2) jäsentään tämän kokouksen pöytäkirjantarkastajaksi.

Pöytäkirja tarkastetaan vahvalla tunnistautumisella tehtävällä sähköisellä allekirjoituksella. Tarkastuspyyntö lähetetään sähköpostilla ja allekirjoitus on tehtävä 15.12.2023 klo 12 mennessä. Pöytäkirjan voi myös tarkastaa sähköisellä allekirjoituksella Myllykyläntie 8:ssa 15.12.2023 klo 12. 

Hallintosäännön 97 §:n ja 135 §:n sekä Kuntalain 140 §:n mukaan valtuuston pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa (Novidan internetsivulla), jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

 

Päätös Yhtymävaltuusto valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Jenni Peltoniemen ja Hannes Mikkolan.

Pöytäkirja tarkastetaan vahvalla tunnistautumisella tehtävällä sähköisellä allekirjoituksella. Tarkastuspyyntö lähetetään sähköpostilla ja allekirjoitus on tehtävä 15.12.2023 klo 12 mennessä. Pöytäkirjan voi myös tarkastaa sähköisellä allekirjoituksella Myllykyläntie 8:ssa 15.12.2023 klo 12. Hallintosäännön 97 §:n ja 135 §:n sekä kuntalain 140 §:n mukaan valtuuston pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä tietoverkossa (Novidan internetsivulla), jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.