Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novida

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 28.11.2023/Pykälä 114



 

Hankintapäätös: omaisuus-, keskeytys- ja vastuuvakuutukset

 

Yhtymähallitus 28.11.2023 § 114  

467/02.08.00/2023  

 

 

 

 

Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä on viimeksi kilpailuttanut vakuutuksensa vuonna 2015. Vuoden 2016 keväästä kaikki vakuutukset ovat olleet Pohjola-Vakuutus Oy:ssä.

 

Vakuutusturvan kilpailutuksen on hoitanut vakuutusmeklari Söderberg & Partners Oy talous- ja hallintojohtajan toimeksiannosta.
Pääkirjanpitäjä ja talous-ja hallintojohtaja yhdessä vakuutusmeklarin Söderberg & Partners Oy:n edustajan kanssa valmistelivat vakuutusten kilpailutusta.

 

Vakuutukset olivat kilpailutuksessa Hilmassa 29.9.2023 julkaistulla tarjouspyynnöllä. Tarjousten viimeinen jättöpäivä oli 3.11.2023 klo 12.00.

Päätöksenteon perusteena on kokonaistaloudellisesti edullisin kokonaishinta/osakokonaisuus tarjouspyynnön ja liiteasiakirjojen mukaisesti.

Tämä päätöspykälä koskee omaisuus-, keskeytys ja vastuuvakuutuksia. Tarjouksia saatiin neljä kappaletta. Tarjoajat olivat ;

 

If Vahinkovakuutus Oyj, Suomen sivuliike - 21 064 €,

Lähitapiola Keskinäinen Vakuutus - 31 313 €,

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Fennia - 27 443 € ja

Pohjola Vakuutus Oy - 22 062 €.

 

Edullisin tarjous saatiin If Vahinkovakuutus Oyj Suomen sivuliikkeeltä.

 

 

 

 

Päätösehdotus Yhtymähallitus päättää, että kuntayhtymän omaisuus,- keskeytys- ja vastuuvakuutusten antajaksi valitaan If Vahinkovakuutus Oyj Suomen sivuliike vuodelle 2024.

 

Päätös Yhtymähallitus hyväksyi päätösehdotuksen.