Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novida

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 28.11.2023/Pykälä 119



 

Täyttölupa media- ja liiketoiminta-alojen ammatillisen ohjaajan tehtävään

 

Yhtymähallitus 28.11.2023 § 119  

472/00.02.01/2023  

 

 

 

 

Yhtymähallitus on 22.1.2013 § 6 päättänyt, että kuntayhtymän virkojen ja

palvelussuhteiden täyttämiseen pysyvästi tai yli 12 kuukauden määräajaksi

tulee saada yhtymähallituksen täyttölupa.

 

Täyttöluvassa todetaan muun muassa tehtävänimike, palvelussuhteen

laatu, tehtäväkohtainen palkka ja perustelut tehtävän täyttämistä varten.

Hallintosäännön 15 §:n mukaan rehtori valitsee toistaiseksi otettavan

ammatillisen ohjaajan.

 

Tehtävän hinnoittelutunnus on 08PER070 ja tehtäväkohtainen palkka on

2 448,63 euroa kuukaudessa. Kelpoisuusehtona on media- ja/tai liiketoiminta- alojen soveltuva koulutus sekä hyvä alan/alojen työkokemus.

 

Työsopimuslaissa ei ole määräyksiä työsuhteisen henkilön

valintaprosessista. Kunnallisen viranhaltijalain määräykset virkavalinnasta,

kuten esimerkiksi vaatimus julkisesta hakumenettelystä, eivät koske

työsuhteeseen ottamista. Lainsäädännön näkökulmasta työnantaja voi

siten käyttää esimerkiksi sisäistä hakua, valita henkilön ilman erillistä

hakua tai käyttää valintaprosessissa julkista, avointa hakumenettelyä.

Rekrytointimenettelyä ohjaavat muun muassa työantajan omat

rekrytointiohjeet ja hallintosäännön määräykset työsuhteisten

palkkaamisesta.

 

Loimaan media/liiketoiminta- alojen ammatillisen ohjaajan palvelussuhde

ehdotetaan täytettävän kuntayhtymän määräaikaisessa palveluksessa

olevalla henkilöllä 1.1.2024 alkaen.

 

Talousarviossa on määräraha tehtävän palkkausta varten.

 

Rehtorin täyttölupaesitys on esityslistan liitteenä.

 

 

Päätösehdotus Yhtymähallitus päättää myöntää täyttöluvan 1.1.2024 alkaen Loimaan toimipaikan media/liiketoiminta- alojen ammatillisen ohjaajan toistaiseksi voimassa olevalle palvelussuhteelle. Tehtävän hinnoittelutunnus on 08PER070 ja tehtäväkohtainen palkka on 2 448,63 euroa kuukaudessa. Tehtävä täytetään kuntayhtymän määräaikaisessa palveluksessa olleella henkilöllä.

 

Päätös Yhtymähallitus hyväksyi päätösehdotuksen.