Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novida

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 28.11.2023/Pykälä 117


Liite 11 täyttölupaesitys logistiikan tuntiopettaja 8.11.2023

 

Täyttölupa logistiikka-alan tuntiopettajan tehtävään

 

Yhtymähallitus 28.11.2023 § 117  

445/00.02.01/2023  

 

 

 

 

Yhtymähallitus on 22.1.2013 § 6 päättänyt, että kuntayhtymän virkojen ja palvelussuhteiden täyttämiseen pysyvästi tai yli 12 kuukauden määräajaksi tulee saada yhtymähallituksen täyttölupa.

 

Täyttöluvassa todetaan muun muassa tehtävänimike, palvelussuhteen laatu, tehtäväkohtainen palkka ja perustelut tehtävän täyttämistä varten.

 

Hallintosäännön 15 §:n mukaan rehtori valitsee toistaiseksi otettavat lehtorit ja päätoimiset tuntiopettajat.

 

Hallintosäännön 28 §:n mukaan virkasuhteen (tuntiopettaja) julistaa haettavaksi virkasuhteen ottamisesta päättävä viranomainen.

 

Loimaan logistiikka-alan opettaja Jani Peuhkuri on toiminut epäpätevänä opettajana määräaikaisissa työsuhteissa Novidassa. Työsuhteen määräaikaisuus päättyy 31.12.2023 ja rehtori Santtu Palokangas esittää täyttölupaa hänen palkkaamiselleen kahden vuoden määräajaksi ehdolla, että sinä aikana Peuhkuri suorittaa pedagogiset opinnot ja näin pätevöityy ammatilliseksi opettajaksi. Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusasetuksen 986/1998 23 § mukaan opettaja, joka ei täytä kelpoisuusvaatimuksia puuttuvien pedagogisten opintojen vuoksi, voidaan palkata enintään kahden vuoden määräaikaiseen palvelussuhteeseen.

 

Tehtävään sisältyy logistiikka-alan ammatillisen opettajan tehtävät sekä kuljetusalan perustason ammattipätevyysopetusta. Tehtävän hinnoittelutunnus on 4 11 07 004 ja tehtäväkohtainen palkka on

3 011,10 euroa kuukaudessa, josta tehdään pedagogisten opintojen vielä puuttuessa kuuden prosentin vähennys. Kelpoisuusehtoina ovat logistiikka-alan ammatillisen opettajan kelpoisuus. Asetus 986/1998 13§ ja 17§ koskevien säännösten mukaan sekä seuraavin muutoksin: Asetus 1150/2017 13§ (Ammatillisten tutkinnon osien opettajan kelpoisuus) ja asetus 1133/2003 17§ (Kielitaitovaatimukset ammatillisessa koulutuksessa).

 

Talousarviossa on määräraha tehtävän palkkausta varten.

 

Rehtorin täyttölupaesitys on esityslistan liitteenä.

 

 

Päätösehdotus Yhtymähallitus päättää myöntää täyttöluvan 1.1.2024 alkaen logistiikka-alan päätoimisen tuntiopettajan virkasuhteeseen kahden vuoden määräajaksi pedagogisten opintojen suorittamista varten. Tehtävän hinnoittelutunnus on  4 11 07 004, tehtäväkohtainen palkka on 3 011,10 euroa kuukaudessa, josta pedagogisten opintojen puuttuessa tehdään kuuden prosentin vähennys.

 

Päätös Yhtymähallitus hyväksyi päätösehdotuksen.