Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novida

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymävaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 14


Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Yhtymävaltuusto 13.12.2022 § 14

 

 

Valtuuston kokous aloitetaan läsnä olevien toteamisella (hallintosääntö 82 §). Läsnä olevat valtuutetut ja varavaltuutetut todetaan sähköisesti tai nimenhuudolla, joka toimitetaan aakkosjärjestyksessä.

 

Todettuaan läsnä olevat valtuutetut puheenjohtaja toteaa esteen ilmoittaneet valtuutetut ja läsnä olevat varavaltuutetut sekä onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen.

 

Nimenhuudon jälkeen saapuvan valtuutetun on ilmoittauduttava välittömästi puheenjohtajalle. Poistumisesta kesken kokouksen on ilmoitettava puheenjohtajalle.

 

Kun varavaltuutettu osallistuu kokoukseen ja asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan valtuutettu saapuu kesken kokouksen, tulee valtuutettu välittömästi varavaltuutetun tilalle.

 

Puheenjohtaja voi kokouksen kestäessä tai kokoustauon päätyttyä tarvittaessa todeta uudelleen läsnäolijat.

 

Mikäli puheenjohtaja toteaa valtuuston menettäneen päätösvaltaisuuden, hänen on keskeytettävä tai lopetettava kokous.

 

Valtuuston kokouksessa on voimassa olevan perussopimuksen mukaan kunkin kunnan valitsemilla jäsenillä yhteensä yksi ääni kutakin asianomaisen kunnan varaamaa perussopimuksen 9 §:ssä tarkoitettua osuutta kohti, kuitenkin enintään kolmekymmentä (30) ääntä.

 

Perussopimuksen ja hallintosäännön mukaan kokouskutsu on lähetettävä vähintään 7 päivää ennen kokousta valtuuston jäsenille sekä niille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kuntayhtymän verkkosivuilla.

 

Perussopimuksen mukaan valtuusto on päätösvaltainen kun vähintään kaksi kolmannesta (2/3) jäsenistä on saapuvilla ja he edustavat vähintään puolta (½) kaikkien jäsenten yhteenlasketusta äänimäärästä. Valtuuston jäsenmäärä on 28 jäsentä ja heidän yhteinen äänimääränsä, mikäli jokainen jäsenkunta on edustettuna, 102 ääntä.

 

(Valtuutettuja tulee olla saapuvilla vähintään 19 ja heidän yhteinen äänimääränsä 51 ääntä).

 

Hallintosäännön 81 §: n ensimmäisen kohdan mukaan yhtymähallituksen puheenjohtajan ja kuntayhtymäjohtajan on oltava läsnä valtuuston kokouksessa.

 

 

 

Puheenjohtajan päätösehdotus 

Todetaan läsnä olevat ja todetaan mahdolliset esteen ilmoittaneet valtuutetut ja heidän saapuvilla olevat varajäsenensä sekä valtuutettujen äänimäärät sekä onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen (hallintosääntö 82 §).

Kokouksen sihteeri suorittaa jäsenkunnittain nimenhuudon ja samalla merkitsee tarvittavat tiedot laadittavaan nimi- ja ääniluetteloon. Puheenjohtaja toteaa muut kokouksen laillisuuteen ja päätösvaltaisuuteen vaikuttavat seikat.

Kokouksesta on annettu kirjallinen kutsu ja se on lähetetty sähköpostitse 5.12.2022. Hallintosäännön 75 §:n mukaan kokouskutsu on lähetettävä vähintään seitsemän päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kuntayhtymän verkkosivuilla.  Yhtymävaltuuston päätöksen 26.5.2020 § 10 mukaan valtuuston kokouksen ajasta ja paikasta tiedotetaan hallintosäännön 75 §:n mukaisesti kuntayhtymän verkkosivuilla. Lisäksi esityslistat lähetetään tiedoksi peruskuntien kirjaamoihin

 

 

 

Nimi- ja ääniluettelo

 

jäsenkunta

jäsen

läsnä

varajäsen

läsnä

ääni-

määrä

jaa

ei

Aura

 

 

 

 

 

 

 

3 ääntä

Haapanen Ari-Pekka

 

Mäkilä Jukka

 

 

 

 

 

Tuominen Maria-Linnea

 

Aalto Pia

 

 

 

 

Huittinen

 

 

 

 

 

 

 

5 ääntä

Honkanen Sirpa

 

Kaisko Sami

 

 

 

 

 

Kivimäki Jukka

 

Sairanen Helvi

 

 

 

 

Koski Tl

 

 

 

 

 

 

 

4 ääntä

Hämäläinen Risto

 

Laakso Tero

 

 

 

 

 

Laine Riikka

 

Koivunen Triin

 

 

 

 

Lieto

 

 

 

 

 

 

 

10 ääntä

Peltoniemi Jenni

 

Nurmi Kirsi

 

 

 

 

 

Rajamäki Mikko

 

Lehtonen Jussi

 

 

 

 

Loimaa

 

 

 

 

 

 

 

30 ääntä

Alppiranta Jari

 

Uusitalo Ilari

 

 

 

 

 

Jokinen Kati

 

Tamminen Leila

 

 

 

 

 

Mikkola Hannes

 

Järvenpää Voitto

 

 

 

 

 

Mäkelä Joni

 

Laine Heidi

 

 

 

 

 

Sundqvist Toni

 

Nurminen Toni

 

 

 

 

 

Vuolle Sanna

 

Lukkaroinen Jenni

 

 

 

 

Marttila

 

 

 

 

 

 

 

1 ääni

Karakorpi Matti

 

Heikkilä Marko

 

 

 

 

 

Portaala Mari

 

Jurttila-Portaala Anne

 

 

 

 

Oripää

 

 

 

 

 

 

 

3 ääntä

Kulmanen Matti

 

Pukkila Tapani

 

 

 

 

 

Isotalo Julia

 

Saarikko Annika

 

 

 

 

Pöytyä

 

 

 

 

 

 

 

16 ääntä

Broux Outi

 

Lehtonen Miia

 

 

 

 

 

Kaurila Matti

 

Toivonen Aarno

 

 

 

 

 

Naire-Koivisto Laura

 

Mattila Sanna

 

 

 

 

 

Ojala Lauri

 

Anttila Soile

 

 

 

 

Uusikaupunki

 

 

 

 

 

 

 

30 ääntä

Maikola Eija

 

Jefimoff Linda

 

 

 

 

 

Pietikäinen Reija

 

Jokinen Niina

 

 

 

 

 

Räsänen Timo

 

Rantanen Matti

 

 

 

 

 

Saari Mikko

 

Valkonen Jari

 

 

 

 

 

Sjölund Janne

 

Aronen Lauri

 

 

 

 

 

Virtanen Veli-Matti

 

Tanner Jani

 

 

 

 

yhteensä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Päätös Suoritetussa nimenhuudossa todettiin, että saapuvilla oli 22 valtuutettua 28 valtuutetusta. Nimenhuudon yhteydessä suoritetussa ääniluettelon laadinnassa todettiin, että valtuuston kokonaisäänimäärä oli 99 ääntä ääniluettelossa tarkemmin määritellyin perustein jäsenkunnittain ja valtuutettujen kesken. Kokous todettiin laillisesti kokoonkutsutuksi ja jäsenmääräänsä sekä äänimääräänsä nähden päätösvaltaiseksi.

 

 Nimi- ja ääniluettelo läsnäolleista:

 

 

jäsenkunta

jäsen

läsnä

äänimäärä

Aura

 

 

 

3 ääntä

Haapanen Ari-Pekka

-

-

 

Tuominen Maria-Linnea

-

-

Huittinen

 

 

 

5 ääntä

Honkanen Sirpa

x

2,5

 

Kivimäki Jukka

x

2,5

Koski Tl

 

 

 

4 ääntä

Hämäläinen Risto

x

2

 

Laine Riikka

x

2

Lieto

 

 

 

10 ääntä

Peltoniemi Jenni

x

10

 

Rajamäki Mikko

-

-

Loimaa

 

 

 

30 ääntä

Alppiranta Jari

-

 

 

Jokinen Kati

x

6

 

Mikkola Hannes

x

6

 

Mäkelä Joni

x

6

 

Sundqvist Toni

x

6

 

Vuolle Sanna

x

6

Marttila

 

 

 

1 ääni

Karakorpi Matti

x

0,5

 

Portaala Mika

x

0,5

Oripää

 

 

 

3 ääntä

Kulmanen Matti

x

1,5

 

Isotalo Julia

x

1,5

Pöytyä

 

 

 

16 ääntä

Broux Outi

-

-

 

Kaurila Matti

x

5 1/3

 

Naire-Koivisto Laura

x

5 1/3

 

Ojala Lauri

x

5 1/3

Uusikaupunki

 

 

 

30 ääntä

Maikola Eija

x

6

 

Pietikäinen Reija

x

6

 

Räsänen Timo

x

6

 

Saari Mikko

x

6

 

Sjölund Janne

x

6

 

Virtanen Veli-Matti

-

-

yhteensä

 

22/28

99/102