Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novida

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymävaltuusto
Pöytäkirja 13.12.2022/Pykälä 24


 

Yhtymävaltuuston kevään 2023 kokousajankohta

 

Yhtymävaltuusto 13.12.2022 § 24  

131/00.01.02/2022  

 

 

 

 

Yhtymähallituksen kevään 2023 viimeinen kokous pidetään 30.5.2023. Yhtymävaltuuston kevätkokous on pidetty kesäkuun ensimmäisellä tai toisella viikolla. Yhtymävaltuusto on kokoontunut kaksi kertaa vuodessa.

 

Kuntayhtymäjohtajan jäädessä vanhuuseläkkeelle 1.6.2023 (yhtymävaltuusto 14.6.2022 § 11)  ja mahdollisen organisaatiouudistuksen seurauksena yhtymävaltuuston on varauduttava kokoontumaan henkilövalintaa varten ennen varsinaista kevätkokousta. Ylimääräisen kokouksen aikataulu täsmentyy, kun yhtymähallituksen 30.11.2022 asettaman työryhmän työ valmistuu tammikuun 2023 loppuun mennessä.

 

 

Puheenjohtajan päätösehdotus 

 

 Yhtymähallituksen kevätkokous pidetään tiistaina 6.6.2023 klo 17.00 ns. hybridikokouksena. Tarvittaessa yhtymävaltuusto kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen ennen varsinaista kevätkokousta.

 

Puheenjohtaja muutti päätösehdotustaan seuraavasti kirjoitusvirheen vuoksi:

 

Yhtymävaltuuston kevätkokous pidetään tiistaina 6.6.2023 klo 17.00 ns. hybridikokouksena. Tarvittaessa yhtymävaltuusto kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen ennen varsinaista kevätkokousta.

 

 

Päätös Yhtymävaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen.