Dynasty tietopalvelu
Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novida RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 29.09.2026/Pykälä 70


Kokousasian teksti

 

Ammatillisen koulutuksen opiskelijavuodet ja lukion opiskelijamäärä 2026

 

Yhtymähallitus 29.09.2026 § 70  

1218/08.00.02/2026  

 

Opetus- ja kulttuuriministeriö on 23.10.2025 päättänyt Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvan muutoksista 1.1.2026 alkaen. Toiminnan ohjaukseen pääsemisen myötä kuntayhtymä on saanut järjestämisluvat lähes kaikkiin perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoihin. Järjestämislupa mahdollistaa myös englanninkielisen koulutuksen järjestämisen useassa eri tutkinnossa.

 

Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmä on muuttunut kokonaisuudessaan 1.1.2026. Rahoitusta kuntayhtymä saa kaikkien oppivelvollisten opiskelijoiden kouluttamiseen sekä niiden opiskelijoiden osalta, jotka eivät ole oppivelvollisuuslain (1214/2020) 16 §:n nojalla oikeutettuja maksuttomaan koulutukseen, rahoituksen perusteena oleva opiskelijavuosien enimmäismäärä on 877.

 

Opiskelijavuosimäärä vaikuttaa koulutuksen järjestäjän saamaan perusrahoitukseen. Yksi opiskelijavuosi voi muodostua esimerkiksi yhdestä perustutkintoa suorittavasta henkilöstä tai useammasta henkilöstä, jotka suorittavat tutkinnon osaa/osia tai muuta opiskelijavuotta lyhyempää koulutusta.

 

Uudessa rahoitusmallissa painopistettä siirrettiin pelkästä opiskelijoiden sisäänottomäärästä kohti opintojen tehokasta loppuunsaattamista ja työllistymistä. Rahoitus jakautuu kahteen pääosaa, jotka ovat laskennallinen perusrahoitus ja harkinnanvarainen rahoitus.

 

Laskennallisen rahoituksen osuus on noin 99 prosenttia. Laskennallisesta rahoituksesta 10 prosenttia perustuu lähtötason mukaan painotettuihin toteutuneisiin opiskelijavuosiin, 40 prosenttia koulutusten kustannuseroja huomioivilla kertoimilla painotettuihin toteutuneisiin opiskelijavuosiin, 30 prosenttia tutkinnon osien osaamispisteisiin ja tutkintoihin, 18 prosenttia tutkinnon ja tutkinnon osia suorittaneiden työllistymiseen ja jatko-opiskeluun korkeakoulussa sekä 1 prosentti opiskelijapalautteeseen ja 1 prosentti työelämäpalautteeseen.

 

Harkinnanvaraisen rahoituksen osuus on noin yksi prosentti koko määrärahasta. Sillä tuetaan koulutuksen järjestäjien strategista kehittämistä. Harkinnanvaraisella rahoituksella tuetaan mm. ammatillisen koulutuksen toiminnanohjauksen kokeilun toteuttamista, ammattitaitokilpailujen järjestämistä, urheilijoiden ammatillisen koulutuksen järjestämistä ja muuta koulutuksen järjestäjien toimintojen tukemista. Lisäksi harkinnanvaraista rahoitusta voidaan myöntää koulutuksen järjestämiskustannuksiin liittyvistä syistä ja muista välttämättömistä tarpeista aiheutuvina rahoituksen korotuksina.

 

Novidan ammatillisen koulutuksen opiskelijavuosien yhteismäärä vuonna 2026 on 1622, joka muodostuu 1.1. - 17.9.2025 välisen ajan toteutuneista opiskelijavuosista sekä loppuvuodelle arvioiduista opiskelijavuosista. Tuosta ennusteesta maksuttomuuden piiriin kuuluvien opiskelijavuosien osuus on noin 771 opiskelijavuotta sekä niiden opiskelijoiden osalta, jotka eivät ole oppivelvollisuuslain (1214/2020) 16 §:n nojalla oikeutettuja maksuttomaan koulutukseen, opiskelijavuosien ennuste on 851 opiskelijavuotta. 

 

Lukion rahoitusta ei ole opiskelijamäärän perusteella rajoitettu.

Vuodesta 2021 alkaen koulutuksen järjestäjän antamia tietoja opiskelijamääristä ei enää ole erikseen kirjallisesti toimitettu valtionosuusviranomaiselle ja lukiokoulutuksen järjestäjien tiedot ovat siirtyneet KOSKI-tietovarantoon, josta valtionosuusviranomainen hakee tiedot. (KOSKI-tietovaranto on perusopetuksen, lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen valtakunnallinen tietovaranto ja opinto- ja tutkintotietojen luovutuspalvelu).

 

OKM on 3.12.2026 (VN/34950/2025 ja VN/34950/2025-OKM-2) päättänyt Novidan lukion nuorten opetussuunnitelman vuoden 2025 opiskelijakohtaiseksi yksikköhinnaksi 8 497,25 € ja arvioinut opiskelijamääräksi 200,8. Lisäksi OKM arvioi aikuisten ops:n mukaisesti opiskelevia olevan 2,0. Aikuisen opiskelijahinta on 5 2225,81 €. Valtion kokonaisrahoitus Novidan lukiolle OKM:n päätöksen mukaan on 1 716 275 euroa.

 

Lukion opiskelijamäärä oli 208 ensimmäisenä laskentapäivänä 20.1.2026 ja 20.9.2026 se oli 215 opiskelijaa. Lukion opiskelijoista kaksi opiskelee aikuislukion oppimäärän mukaisesti. Lukion rahoitus perustuu laskennalliseen painotettuun opiskelijamäärän rahoitukseen kahden laskentapäivän 20.1. ja 20.9. suhteen. Tällä hetkellä näyttäisi tuovan meille opiskelijamääräksi 200,8 rahoituksen perusteeksi. Lisäksi saamme rahoituksen kahdelle aikuisopiskelijalle. 

 

Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän saama valtionosuus (ammatillinen ja lukio) vuodelle 2026 on yhteensä 20 847 677 euroa. Tämä on 622 981 euroa enemmän kuin vuonna 2025.

 

Kuntayhtymän johtava rehtori on laatinut mahdollisimman tarkan arvion Novidan opiskelijavuosimäärästä vuodelle 2026. Yhteenveto on esityslistan liitteenä. Esityslistan liitteenä on myös ministeriön päätös ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestämisluvasta 1.1.2026 alkaen.

 

 

Päätösehdotus 

Yhtymähallitus merkitsee tiedokseen saaduksi Novidan ammattiopiston arvioidun opiskelijavuosimäärän ja lukion arvioidun opiskelijamäärän 2026.

 

Päätös 

Yhtymähallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

Kirjoitusvirheen korjaus esittelytekstiin; ”Aikuisen opiskelijahinta on 5 225,81 €.”