RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Yhtymähallitus
Pöytäkirja 29.09.2026/Pykälä 68
Yhtymävaltuuston varajäsenen eroaminen ja uuden varajäsenen valinta
Yhtymähallitus 29.09.2026 § 68
1215/00.00.01/2026
Emil Haijanen on 25.8.2026 lähettämällään sähköpostilla ilmoittanut eroavansa Uudenkaupungin luottamustoimista paikkakunnalta poismuuton vuoksi. Emil Haijanen on ollut Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän valtuuston varajäsen.
Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on henkilö, jonka kotikunta kyseinen kunta on.
Uudenkaupungin kaupunginvaltuusto on päättänyt 7.9.2026 (päätös pykälän liitteenä) valita Granger Simmonsin uudeksi varajäseneksi Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän valtuustoon.
Päätösehdotus
Yhtymähallitus merkitsee asian tiedokseen ja esittää edelleen, että yhtymävaltuusto merkitsee yhtymävaltuuston varajäsenen vaihtumisen tiedokseen.
Päätös
Yhtymähallitus hyväksyi päätösehdotuksen