RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Yhtymähallitus
Esityslista 28.04.2026/Asianro 25
Henkilöstö- ja koulutussuunnitelma 2026
Yhtymähallitus 28.04.2026
395/01.00.02/2026
Laki (631/2021) työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella määrää 4 a pykälässään, että kuntayhtymän on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain henkilöstö- ja koulutussuunnitelma.
Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi;
1) toteutuneiden määräaikaisten työ- ja virkasuhteiden määrä sekä arvio näiden kehittymisestä;
2) periaatteet erilaisten työsuhdemuotojen käytöstä;
3) yleiset periaatteet, joilla pyritään ylläpitämään työkyvyttömyysuhan alaisten ja ikääntyneiden työntekijöiden työkykyä sekä työttömyysuhan alaisten työntekijöiden työmarkkinakelpoisuutta;
4) arvio koko henkilöstön ammatillisesta osaamisesta sekä ammatillisen osaamisen vaatimuksissa tapahtuvista muutoksista ja näiden syistä sekä tähän arvioon perustuva vuosittainen suunnitelma henkilöstöryhmittäin tai muutoin tarkoituksenmukaisella tavalla ryhmiteltynä;
5) 1–4 kohdassa tarkoitettujen arvioiden, periaatteiden ja suunnitelmien toteuttaminen ja niitä koskevat seurantamenettelyt.
Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan tulee lisäksi sisällyttää periaatteet, joiden mukaan työnantaja hankkii henkilöstölleen työsopimuslain 7 luvun 13 §:n ja kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 37 b §:n mukaista työllistymistä edistävää valmennusta ja koulutusta.
Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmassa tulee kiinnittää huomiota:
1) osatyökykyisten työllistämisen periaatteisiin;
2) joustaviin työaikajärjestelyihin.
Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa käsiteltäessä työnantajan on pyydettäessä selvitettävä, miten jatkossa on tarkoitus ylläpitää pidempään osaamisen kehittämisestä vaille jääneiden työntekijöiden ammatillista osaamista.
Kunnalla ja kuntayhtymällä on ollut mahdollista hakemuksesta saada taloudellista kannustetta henkilöstökoulutuksen toteuttamiseen. Tästä on säädetty lailla koulutuksen korvaamisesta 2013/1140. Verovähennyksen tai koulutuskorvauksen saaminen on edellyttänyt, että työnantaja on laatinut koulutussuunnitelman.
Koulutuskorvausta on haettu aikaisempina vuosina Työllisyysrahastolta. Vuodelta 2026 ei enää voi hakea koulutuskorvausta. Hallitus on lopettanut koulutuskorvauksen maksamisen osana julkisen talouden säästötoimenpiteitä. Koulutuskorvausta on voinut hakea vain koulutussuunnitelman mukaisesti toteutetusta osaamisen kehittämisestä. Koulutuskorvausta on voinut saada vuodessa enintään 3 koulutuspäivältä työntekijää kohden. Koulutuskorvaus oli 10 prosenttia perusteena käytettävästä palkkakustannuksesta.
Kuntayhtymän henkilöstö- ja koulutussuunnitelma vuodelle 2026 on esityslistan liitteenä.
Yhteistyötoimikunta on merkinnyt tiedokseen henkilöstö- ja koulutussuunnitelman kokouksessaan 21.4.2026.
Päätösehdotus
Yhtymähallitus hyväksyy esityslistan liitteenä olevan henkilöstö- ja koulutussuunnitelman vuodelle 2026.
Päätös