Dynasty tietopalvelu
Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novida RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Esityslista 28.04.2026/Asianro 23


Kokousasian teksti

 

Henkilöstökertomus 2025

 

Yhtymähallitus 28.04.2026    

394/01.00.03/2026  

 

Tilinpäätösasiakirjan sisältämien henkilöstöä koskevien tietojen lisäksi kuntayhtymässä on laadittu henkilöstökertomus vuodesta 2025.

 

Henkilöstökertomus sisältää tiedot henkilöstön määrästä, rakenteesta ja vaihtuvuudesta, henkilöstökuluista, poissaoloista, eläkkeelle siirtymisestä, henkilöstön koulutustasosta, työterveyshuollosta, työkykyä ylläpitävästä toiminnasta ja työsuojelusta.

 

Henkilöstökertomus perustuu KT Kuntatyönantajan suositukseen henkilöstö raportoinnin kehittämisestä. Kuntayhtymän henkilöstökertomus sisältää suosituksen mukaiset tiedot, mutta myös lisätietoja kuntayhtymän sisäisistä henkilöstöön liittyvistä asioista.

 

Henkilöstökertomus on esityslistan liitteenä.

 

Yhteistyötoimikunta on käsitellyt henkilöstökertomusta kokouksessaan 21.4.2026.

 

Päätösehdotus 

Yhtymähallitus merkitsee henkilöstökertomuksen vuodelta 2025 tietoonsa saatetuksi ja esittää edelleen, että yhtymävaltuusto merkitsee henkilöstökertomuksen vuodesta 2025 tiedokseen.

 

Päätös