RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhtymähallitus
Pöytäkirja 28.01.2025/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valtuuston päätösten toimeenpano
Yhtymähallitus 28.01.2025 § 4
26/00.02.01/2025
Kuntalain (410/2015) 39 §:n mukaan yhtymähallitus vastaa muun muassa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Yhtymähallituksen on kuntalain 96 §:n mukaan jätettävä päätös täytäntöön panematta ja saatettava viipymättä valtuuston uudelleen käsiteltäväksi, jos valtuustonpäätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen. Mainittuja pykäliä sovelletaan myös kuntayhtymiin, jos niissä on yhtymähallitus. Kuntayhtymän valtuuston kokouksen 10.12.2024 tarkastettu pöytäkirja valitusosoituksineen on pidetty yleisesti nähtävillä kuntayhtymän kotisivuilla 12.12.2024 alkaen. Pöytäkirjasta on toimitettu tieto jokaiselle jäsenkunnalle. Yhtymävaltuuston 10.12.2024 pidetyn kokousten pöytäkirjasta ei ole otettu otetta valitusta varten, eikä päätöksistä muutoinkaan ole valitettu. Päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja ne eivät mene yhtymävaltuuston toimivallan ulkopuolelle. Päätökset ovat täytäntöön pantavissa.
Päätösehdotus Yhtymähallitus hyväksyy täytäntöön pantavaksi kuntalain (410/2015) 39 §:n ja 96 §:n mukaisesti yhtymävaltuuston 10.12.2024 tekemät päätökset.
Päätös Yhtymähallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |