RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Yhtymähallitus
Pöytäkirja 25.11.2025/Pykälä 90
Rakennustoimikunnan valinta vuosille 2025-2029
Yhtymähallitus 25.11.2025 § 90
538/00.00.01/2025
Kuntayhtymän hallintosäännön II luvussa määrätään kuntayhtymän
toimielinorganisaatiosta. Luvun 10 §:ssä todetaan, että kuntayhtymässä on
lakisääteiset sekä muut yhtymähallituksen asettamat monijäseniset
toimielimet.
Hallintosäännön V luvussa määrätään toimielinten tehtävät ja toimivallan
jako. Luvun 19 §:ssä todetaan yhtymähallituksen tehtävät ja ratkaisuvalta,
jonka mukaan yhtymähallitus mm. johtaa taloussuunnittelua.
Rakennustoiminnan käytännön toteutusta varten on kuntayhtymässä
valtuustokausittain perustettu yhtymähallituksen alaiseksi
rakennustoimikunta. Edellisellä yhtymähallituksen toimintakaudella
rakennustoimikunnassa on ollut neljä luottamushenkilöjäsentä ja heillä
varajäsenet. Toimikunnan puheenjohtajana on toiminut yhtymähallituksen
puheenjohtaja ja esittelijänä ja sihteerinä kiinteistöpäällikkö, joka on
tarpeen mukaan kutsunut kokouksiin ao. rehtorin ja projekteissa
rakennuttajakonsultin.
Rakennustoimikunnan virkamiesjäsenistä on keskusteltu kuntayhtymän
johtoryhmän kokouksessa 20.11.2025.
Päätösehdotus Yhtymähallitus päättää valita rakennustoimikuntaan talous- ja hallintojohtajan, kiinteistöpäällikön sekä neljä luottamushenkilöjäsentä ja heille varajäsenet. Valinnassa tulee ottaa huomioon laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (8.8.1986/609) 4a § Julkisen hallinnon ja julkista valtaa käyttävien toimielinten kokoonpano. Toimikunnan esittelijänä ja pöytäkirjanpitäjänä toimii kiinteistöpäällikkö.
Päätös Yhtymähallitus päätti valita rakennustoimikuntaan talous- ja hallintojohtajan, kiinteistöpäällikön, joka toimii esittelijänä ja pöytäkirjanpitäjänä, ja seuraavat luottamushenkilöjäsenet sekä kullekin luottamushenkilöjäsenelle henkilökohtaiset varajäsenet:
jäsen varajäsen
Timo Lahtinen Heikki Vainio
Hanna Vuola Lea Myllymäki
Sanna Virtala Siiri Jumppanen
Matti Kaurila Jari Alppiranta