Dynasty tietopalvelu
Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novida RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Yhtymähallitus
Pöytäkirja 25.11.2025/Pykälä 85


Kokousasian teksti

 

Opiskeluhuoltoryhmien jäsenten nimeäminen 1.12.2025-31.12.2029

 

Yhtymähallitus 25.11.2025 § 85  

513/08.00.00/2025  

 

 

Laki oppilas- ja opiskelijahuollosta (1287/2013, muutettu 886/2017 ja

1225/2020). Laissa säädetään perusopetuslaissa (628/1998) tarkoitetussa

opetuksessa olevan oppilaan sekä lukiolaissa (629/1998) tarkoitetussa

koulutuksessa ja ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa

(531/2017) tarkoitetussa perustutkintokoulutuksessa tai valmentavassa

koulutuksessa olevan opiskelijan oikeudesta opiskeluhuoltoon.

 

Laki vahvistaa opiskeluhuollon toteuttamista ja johtamista toiminnallisena

kokonaisuutena ja monialaisena yhteistyönä. Opiskeluhuoltoa ohjaavassa

lainsäädännössä korostuvat opiskeluhuollon toimintaperiaatteina ennalta

ehkäisevä toiminta ja varhainen puuttuminen. Koulutuksen järjestäjän on järjestettävä opiskeluhuolto yhteistyössä opetustoimen ja sosiaali- ja terveystoimen opiskeluhuoltopalveluista vastuussa olevien viranomaisten kanssa siten, että opiskeluhuollosta muodostuu toimiva ja yhtenäinen kokonaisuus.

 

Voimassa olevan opiskeluhuoltolain mukaan opiskeluhuollon ohjausryhmä

on koulutuksen järjestäjäkohtainen ryhmä, jonka tehtävä on sovittaa

yhteen kaikkia kunnan (koskee myös koulutuskuntayhtymää) lasten,

nuorten ja perheiden palveluihin liittyviä suunnitelmia ja strategioita.

Ohjausryhmä vastaa opiskeluhuollon yleisestä suunnittelusta,

kehittämisestä, ohjauksesta ja arvioinnista. Ohjausryhmä arvioi ja

määrittelee myös opiskeluhuoltopalveluiden tarvetta suhteessa

opiskelijamäärään.

 

Yhtymähallitus on 23.11.2021 § 87 nimennyt opiskeluhuollon ohjausryhmän jäsenet kaudelle 1.12.2021-31.7.2025. Ohjausryhmässä on opetuksen edustaja, kuntayhtymän johdon edustaja, kolme yhtymähallituksen jäsentä kuntayhtymän eri jäsenkunnista sekä opiskelijakuntien nimeämä yksi yhteinen täysi-ikäinen jäsen.

 

Opiskeluhuollon suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja

arvioinnista oppilaitoksessa vastaa oppilaitoskohtainen

opiskeluhuoltoryhmä, jota johtaa koulutuksen järjestäjän nimeämä

edustaja, yleisimmin rehtori. Opiskeluhuoltoryhmän jäseninä voi olla

johdon edustajia, opettajia, erityisopetuksesta vastaavia opettajia,

opinto-ohjaajia, terveydenhuollon psykologi- ja/tai kuraattoripalveluiden

edustajia sekä opiskelijoiden ja vanhempien edustajia.

 

Opiskeluhuoltoryhmä vastaa Novidan opiskeluhuollon suunnittelusta,

toteuttamisesta, arvioinnista ja kehittämisestä. Ryhmä vastaa yhteisöllisen opiskeluhuollon toteutumisesta sekä terveellisestä ja turvallisesta

opiskeluympäristöstä.

 

Ryhmän toimintaperiaatteet ja tehtävät ovat

- yhteisöllisen ja yksilöllisen opiskeluhuollon toteutuksen ja palveluiden

(mukaan lukien erityisopetus ja muut oppimisen tukitoimet) riittävyyden

arviointi ja kehittäminen,

- vastaa osaltaan opiskeluhuollon suunnittelusta ja toteuttamisesta

ohjausryhmän linjausten mukaisesti,

- laatii ja päivittää Novidan opiskeluhuoltosuunnitelman ja erityisopetuksen

suunnitelman kansallisen ohjauksen ja kuntayhtymän opiskeluhuollon

ohjausryhmän linjausten mukaisesti,

- teemoittaa opiskeluhuollon toiminnan ja tavoitteet lukuvuosittain

toimipistekohtaisille hyvinvointityöryhmille ja

- ohjata, koordinoida, arvioida ja kehittää hyvinvointiryhmien työtä.

 

Opiskeluhuoltotoimielimen puheenjohtajana on toiminut opiskelupalvelupäällikkö ja jäseninä kuraattori, psykologi, opinto-ohjaaja, lukion erityisopettaja, kaksi ammatillisen puolen opettajaa, terveydenhoitaja ja täysi-ikäinen opiskelija.

 

Opiskeluhuoltoryhmän suunnitelmien toteutumisen järjestämiseksi Novidan

jokaiseen toimipaikkaan Lieto, Loimaa ja Uusikaupunki on perustettu

hyvinvointityöryhmä.

 

Hyvinvointityöryhmän jäseninä voi olla oppilaitoksen edustajia kuten

opettaja, erityisopetuksesta vastaava opettaja, opinto-ohjaaja, toimipaikan

sijaintikunnan terveydenhuollon sekä psykologi- ja kuraattoripalveluiden

edustajia sekä toimipaikan opiskelijoiden ja vanhempien edustajia.

 

Hyvinvointiryhmän asettaa opiskelupalvelupäällikön esityksestä

johtava rehtori. Opiskelupalvelupäälikön tulee asian valmistelun

yhteydessä kuulla toimipaikkojen rehtoreita.

 

Hyvinvointiryhmän tehtävänä on

- vastata oman toimipaikkansa opiskeluhuollon toteuttamisesta

yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintaperiaatteiden mukaisesti,

- vastata yhteisöllisten tapahtumien suunnittelusta ja toteutuksesta

opiskelijoita osallistaen,

- toteuttaa opiskeluhuoltoa opiskeluhuoltoryhmän linjausten mukaisesti

yhteistyössä muiden paikallisten nuorten hyvinvointipalveluista vastaavien

tahojen kanssa sekä opiskelijoita kuullen,

- arvioida paikallisesti yhteisöllisen ja yksilöllisen opiskeluhuollon (mukaan

lukien erityisopetus ja muut oppimisen tukitoimet) toteutumista ja

palveluiden riittävyyttä ja

- tehdä tarvittaessa muutosehdotukset opiskeluhuoltoryhmälle sekä

opiskeluhuollon paikallisille toimijoille.

 

Koska opiskeluhuollon ohjausryhmän ja opiskeluhuoltoryhmän jäsenissä

tapahtuu kesken toimikauden muutoksia johtuen mm. henkilövaihdoksista,

valitun henkilön siirtymisistä toisen työnantajan palvelukseen,

opiskelijajäsenen valmistuminen, huoltajien edustajan nuoren opintojen

päättymisestä, on perusteltua, että mahdollisista muutoksista

kokoonpanossa päätöksen tekee viranhaltija.

 

Yhtymähallituksen tehtävistä ja ratkaisuvallasta on säädetty hallintosäännön 19 §:ssä.

 

Yhtymähallitus voi hallintosäännön mukaan delegoida 19 §:ssä mainittuja

tehtäviään ja ratkaisuvaltaansa osittain tai kokonaan muulle toimielimelle

tai viranhaltijoille. Opiskelijahuoltotoimielimen ja hyvinvointityöryhmien kohdalla muutoksista päättää johtava rehtori.

 

Päätösehdotus Yhtymähallitus päättää valita opiskeluhuollon ohjausryhmän jäseniksi kaudelle 1.12.2025-31.12.2029 seuraavat henkilöt:

 

- kuntayhtymän edustajaksi ja ryhmän kokoonkutsujaksi johtava rehtori Petri Lähteen

- opetuksen edustajaksi opiskelupalvelupäällikkö Sanni Koukin

-  Varhan edustajaksi palvelupäällikkö Sari Ahasen ja varajäseneksi Hannele Nikander-Tuomisen

- kaksi kokouksessa nimettävää yhtymähallituksen jäsentä

Loimaan ja Uudenkaupungin edustajiksi

- Liedon kaupungin edustaja valitaan seuraavassa yhtymähallituksen kokouksessa

 

Lisäksi ryhmään nimetään yksi täysi-ikäisen opiskelijajäseneksi ja hänelle varajäsen.

 

Novidan yhteisen opiskelijahuoltoryhmän jäseneksi kaudelle

1.12.2025-31.12.2029 yhtymähallitus päättää valita seuraavat henkilöt:

Sanni Kouki, opiskelupalvelupäällikkö, puheenjohtaja

Kristiina Kaupinsalo, kuraattori; varajäsen Kirsi Gustafsson
Hannu Ketonen, opettaja; varajäsen Tommi Ingves

Kaisa Kastio-Moisio, opinto-ohjaaja, varajäsen Kaija Mustikkamaa

Tuija Mustalahti, opettaja, varajäsen Katja Hakala

Kirsi Toivola, erityisopettaja; varajäsen Vesa Parttimaa

Jarna Varho, psykologi; varajäsen Moonica Juhala-Nuutila

Johanna Holm, terveydenhoitaja, varajäsen Tanja Hatakka

Nana Mäkelä, opiskelija, varajäsen Kelly Malviste

 

Yhtymähallitus päättää, että mahdollisista muutoksista ohjausryhmän ja

opiskelijahuoltoryhmän jäseniin kesken toimikauden päättää

johtava rehtori.

 

 

Päätös Yhtymähallitus päätti valita opiskeluhuollon ohjausryhmän jäseniksi kaudelle 1.12.2025-31.12.2029 seuraavat henkilöt:

 

- kuntayhtymän edustajaksi ja ryhmän kokoonkutsujaksi johtava rehtori Petri Lähteen

- opetuksen edustajaksi opiskelupalvelupäällikkö Sanni Koukin

- Varhan edustajaksi palvelupäällikkö Sari Ahasen ja varajäseneksi

Hannele Nikander-Tuomisen

 

Yhtymähallitus valitsi keskuudestaan Loimaan ja Uudenkaupungin edustajiksi Heikki Vainion ja Lea Myllymäen.

 

Liedon kaupungin edustaja valitaan seuraavassa yhtymähallituksen kokouksessa.

 

Opiskeluhuollon ohjausryhmän opiskelijajäseneksi valittiin Netta Kajala ja hänen varajäsenekseen Teemu Lehtimäki.

 


Novidan yhteisen opiskelijahuoltoryhmän jäseneksi kaudelle

1.12.2025-31.12.2029 yhtymähallitus valitsi seuraavat henkilöt:

Sanni Kouki, opiskelupalvelupäällikkö, puheenjohtaja

Kristiina Kaupinsalo, kuraattori; varajäsen Kirsi Gustafsson Hannu Ketonen, opettaja; varajäsen Tommi Ingves

Kaisa Kastio-Moisio, opinto-ohjaaja, varajäsen Kaija Mustikkamaa

Tuija Mustalahti, opettaja, varajäsen Katja Hakala

Kirsi Toivola, erityisopettaja; varajäsen Vesa Parttimaa

Jarna Varho, psykologi; varajäsen Moonica Juhala-Nuutila

Johanna Holm, terveydenhoitaja, varajäsen Tanja Hatakka

Nana Mäkelä, opiskelija, varajäsen Kelly Malviste

 

Yhtymähallitus päätti, että mahdollisista muutoksista ohjausryhmän ja

opiskelijahuoltoryhmän jäseniin kesken toimikauden päättää johtava rehtori.