Dynasty tietopalvelu
Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novida RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Yhtymävaltuusto
Esityslista 11.11.2025/Asianro 24


Kokousasian teksti

 

Toimielinten pöytäkirjojen ja johtavien viranhaltijoiden päätösluetteloiden nähtävilläolo

 

Yhtymävaltuusto 11.11.2025    

373/00.02.00/2025  

 

 

Kuntalain 140 §:n mukaan valtuuston, kunnanhallituksen ja lautakunnan

sekä kuntayhtymän 58 §:n 1 momentissa tarkoitetun toimielimen kuten

yhtymävaltuuston pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen tai

valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä yleisessä

tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu.

Jos asia on kokonaan salassa pidettävä, pöytäkirjassa julkaistaan

ainoastaan maininta salassa pidettävän asian käsittelystä. Pöytäkirjassa

julkaistaan ainoastaan tiedonsaannin kannalta välttämättömät

henkilötiedot. Pöytäkirjan sisältämät henkilötiedot on poistettava

tietoverkosta oikaisuvaatimus- tai valitusajan päättyessä.

 

Kunnan ja kuntayhtymän muun kuin 1 momentissa tarkoitetun

viranomaisen pöytäkirja pidetään vastaavasti yleisesti nähtävänä, jos

asianomainen viranomainen katsoo sen tarpeelliseksi.

 

Kunnan jäsenen ja kuntalain 137 §:n 2 momentissa tarkoitetun kunnan

katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä,

kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

 

 

Päätösehdotus Yhtymävaltuusto päättää, että yhtymävaltuuston, yhtymähallituksen ja tarkastuslautakunnan pöytäkirjat pidetään tarkastamisen jälkeen kuntalain mukaisesti yleisesti nähtävänä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu. Salassapidettävässä päätöksessä tulee mainita, mihinkä salassapitosäädökseen asian salaaminen liittyy.

 

Päätös