Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novida

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.novida.fi:443/D10Julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymävaltuusto
Pöytäkirja 11.06.2024/Pykälä 8


Liite 5 Osavuosisuunnitelma 1 vuodelle 2024

 

Osavuosisuunnitelma 1/2024

 

Yhtymähallitus 23.04.2024 § 51 

 

 

 

 

 

Hallintosäännön 47 §:n 1 kohdan mukaan yhtymävaltuusto hyväksyy talousarviossa vastuualueille sitovat toiminnalliset tavoitteet ja niiden

edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä kuntayhtymän investointisuunnitelman sekä kuntayhtymäkonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa talousarvioon brutto- tai nettomääräisenä.

 

Hallintosäännön 47 §:n 2 kohdan mukaan yhtymähallitus hyväksyy

suunnittelukehykset ja talousarvion laadintaohjeet sekä talousarvioon

perustuvat käyttösuunnitelmat ja investointisuunnitelmaan perustuvat

investointi kohteet.

 

Hallintosäännön 51 §:n mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on

esitettävä yhtymävaltuustolle siten, että yhtymävaltuusto ehtii käsitellä muutos ehdotukset talousarviovuoden aikana. Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa.

 

Määrärahan muutosesityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutus

toiminnan tavoitteisiin ja tuloarvioihin. Toiminnan tavoitteiden tai tuloarvion muutos esityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutukset määrärahoihin.

 

Yhtymävaltuusto on hyväksynyt vuoden 2024 talousarvion 12.12.2023

§ 23. Yhtymähallitus on 30.1.2024 § 3 hyväksynyt vuotta 2024 koskevan täytäntöönpano-ohjeen.

 

Osavuosisuunnitelma 1 mukaan toimintatuotot ovat 23 552 600 euroa eli 893 500 euroa suuremmat kuin talousarviossa. Toimintakulut ovat 21 004 250 euroa, jotka ovat 157 450 euroa pienemmät kuin talousarviossa. Osavuosisuunnitelma 1 näyttää ylijäämää 1 233 950 euroa kun talousarvion ylijäämä oli 186 000 euroa. Päätös valtionosuuksista tuli joulukuussa vasta talousarvion hyväksymisen jälkeen.

 

Valtionosuus on lopullinen, eikä siihen nykyjärjestelmässä ole takaisinperintää. Valtionosuus on kuntayhtymälle yleiskatteellinen tuloerä.

 

Talousarvio on sitova valtuustoon nähden tasoilla:

- kuntayhtymän yhteiset

- opetus

- rahoitus

- rakennusinvestoinnit

- irtaimistoinvestoinnit

 

 

 

 

Osavuosisuunnitelmasta näkyy myös maaliskuun talousarvion toteutuma.

 

 

Opintoaloja koskevien osastojen toteutuma maaliskuulta (sis. myös sisäiset):

 

Osasto   Ylijäämä/Alijäämä  Menojen tot.%

Myllykyläntie  -67 152    23,5

Turuntie    38 961    22,7

Lieto   159 124    23,6

Hämeentie      4 540    26,6

Uusikaupunki   89 503    26,6

Työelämäpalvelut  -268 493    27,4

Oppisopimus  129 056    19,3

Lukio     5 464    24,0

 

Työelämäpalveluiden tulos ei ole suoraan ”lukukelpoinen” raportilta, vaan pitää ottaa huomioon tänne kirjatun/käytetyn määrärahan vaikutus. Osastoa käytetään teknisenä apuna määrärahojen kirjauksissa.

 

 

Päätösehdotus Yhtymähallitus hyväksyy talousarvion käyttötalouteen esitetyt muutokset ja esittää edelleen yhtymävaltuustolle seuraavia
määrärahamuutoksia:
- kuntayhtymän toimintatuottoihin 893 500 euron lisäyksen ja toimintakuluihin 157 450 euron vähennyksen

Investointimäärärahojen kokonaissumma ei muutu. Investointimuutokset on tehty talousarviossa hyväksyttyjen määrärahojen puitteissa.

 

Päätös Yhtymähallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

 

 

 

Yhtymävaltuusto 11.06.2024 § 8  

155/02.02.04/2024  

 

Yhtymähallituksen ehdotus:

 

Yhtymävaltuusto hyväksyy talousarvioon nähden seuraavat määrärahamuutokset:

 

- kuntayhtymän toimintatuottoihin 893 500 euron lisäyksen ja toimintakuluihin 157 450 euron lisäyksen

 

Investointimäärärahojen kokonaissumma ei muutu. Investointimuutokset on tehty talousarviossa hyväksyttyjen määrärahojen puitteissa.

ätösehdotus  

Päätös Yhtymävaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen.